Thaimaa 2007
keskiviikko 7. helmikuuta 2007


Julkaistu kello 12.47

Yö oli varsin vitsikäs, kun viereiseen bungalowiin tuli ryhmä - niin yllättävää kuin se onkin - brittiläisiä. Heillä oli mukanaan omat poppivehkeet ja äänenpaineesta päätellen kyseessä ei ollut mikään pieni mankka. Jumputusta kuului pitki yötä ja välillä joku kimeä naisääni huuteli: "Down turn it down! Turn it up!" Herättiin kahdeksan aikoihin pienessä jumissa ja käytiin syömässä tuhdit aamupalat ravintolassa. Kymmeneltä alkoi sukelluskurssin toinen teoriaosuus ja siellä käytiin läpi oikeastaan vaan sukellustaulukon käyttö. Sen jälkeen tehtiin viimeinen välitentti ja pidettiin pieni tauko. Tauon jälkeen jaettiin ryhmälle varusteet ja mentiin rantaa katselemaan niitä lähemmin. Pidettiin myös pieni palaveri, jossa käytiin läpi päivän harjoitusten kuviot. Kun kaikki oli valmista, lyötiin rojut niskaan ja mentiin rantaveteen patsastelemaan. Aluksi veden alla hönkäily tuntui tietysti vähän vieraalle, mutta se oli kuitenkin huomattavasti helpompaa ja kevyempää kuin snorkkelin läpi hengittely. Siinä sitten vaan vähän aikaa totuteltiin tunteeseen ja alettiin tehdä harjoituksia, joita oli yhteensä 18. Puolessa välissä pidettiin pieni tauko ja siinä välissä minun oli käytävä kiskaisemassa pari kanavarrasta (20 bahtia) pahimpaan nälkään. Sitten taas veteen ja tehtiin loput harjoituksista. Tänään ei siis käyty sen kummemmin sukeltamassa vaan pysyteltiin niin matalalla, että seisoen pää pysyi pinnalla. Ihan mukavaa fiilistelyä silti. Veden alla hengailtiin yhteensä ehkä reilut kaksi tuntia. Huomenna olisi vuorossa ensimmäiset sukellukset. Ne ovat edelleen pääasiassa tehtävien tekoa, mutta nyt niitä tehdää vain syvemmällä. Perjantaina tehdään sitten ensimmäiset kunnon sukellukset. Kohta pitää lähteä hakemaan lähikylästä pyykit, jotka vietiin sinne pesuun. Sitten on syötävä. Meinaa vähän nälkää pukata tuo vedessä räpistely.

Paikka: Koh Tao, Thaimaa
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 13.50

Unohtui edellisessä kirjoituksessa mainita, että ostamassani sukellusmaskissa oli valmistusvirhe, eikä oikeanpuolen hihnan pikakiinnitys pitänyt. Maski oli onneksi sen verran hyvä, että se pysyi tiiviinä löysästä kiinnityksestä huolimatta. Sukellusten jälkeen maskiin vaihdettiin uusi kiinnitys ja se vaikuttaisi olevan toimiva. Suunnitelmiin tuli pieni muutos kun havaittiin, että Hiselle pukkasi virtsatieinfektion päälle. Otin Suomi-Thai -sanakirjan ja hurjastelin mopolla lähimpään apteekkiin, joka olikin jo reilun 200 metrin päässä. Osoittelin sanakirjasta sanoja ja heitin väliin englantia ja apteekkari ymmärsi yskän välittömästi. Hise sai syötäväksi kuurin antibiootteja, joilla homman pitäisi parantua viimeistään kolmessa päivässä. Täällä Thaimaassahan antibiootteja saa ilman reseptiä, joten lääkärille ei tarvinnut lähteä jonottamaan. Nyt on tyttö vesi- ja lääkekuurilla ja katsellaan myöhemmin tänäiltana tai huomenaamulla, että miten hoidetaan sukellukset. Sivuhuomautuksena mainittakoon myös, että Chiang Maista ostettu rohdos tepsi tulehtuneeseen aftaan. Omituista kun kumpikaan ei ole saanut kaikkien pelkäämää ripulia tai muuta turistitautia, vaikka ollaan syöty kaikenlaista vähän vaikka missä. Ja sitten tällaiset ihmevaivat saa riesaksi... Apteekkirundin jälkeen ajelin satamaan ja noudin pyykit. Äkkivilkaisulta kaikki vaatteet tuli takaisin mitkä sinne annettiin ja vieläpä siististi viikattuna. Pitäisi kai tarkistaa, että onko ne myös pesty :D Nyt odotellaan tovi jos Hisen olo helpottaa ja lähdetään sitten syömään. Ensiavuksi ostin jotain omituisia keksejä ja pari pussia sipsejä, niin saa nälkää siirrettyä vähän eteenpäin.

Paikka: Koh Tao, Thaimaa
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 15.39

Kävin hakemassa 7-Elevenistä paahtoleipää ja yksittäispakattua juustoa, mitä ei saisi ostaa edes Suomessa eikä varsinkaan täällä Koh Taolla. Nyt oli kuitenkin poikkeustilanne kun Hiselle piti saada jotain ruokaa. Mukaan lähti myös pari Bacardi Breezeriä niin saa iltanässäyksen :D Hiippailin kämpille ja pelailin aikani kuluksi läppärillä Stepmaniaa. Hise puhui minut kuitenkin ympäri ja lähdin koittamaan, että saisiko lähiravintolasta ruokaa mukaan. Ja sieltähän sai. Tilasin itselleni kanahampurilaisen ja Hiselle saman setin tofulla. En olisi niitäkään ostanut muuten, mutta ajattelin, että ne olisi helpointa kiikuttaa bungalowiin kuin joku hirvittävän kokoinen Thai-mättö. Ravintolassa bongasin myös sukelluskerhon porukkaa, joiden joukossa oli myös sukelluskouluttajamme Erno. Sanoin hänelle Hisen tilanteesta ja Erno totesi vain siihen, että ei mitään ongelmaa kun ei olla saarelta vielä lähdössä. Jos huomenna ei päästä sukeltamaan niin odotellaan sitten rauhassa Hisen parantumista ja suoritetaan sukellukset sen jälkeen. Saarelta emme lähde kuitenkaan ennen kuin perus- ja jatkokurssi on suoritettu. Tässä varmasti hengaillaan vielä tovi bungalowissa ja aletaan sitten nukkumaan. Sukelluskerholla pitäisi olla aamulla 6:30 mikäli Hise vaan paranee aamuun mennessä.

Paikka: Koh Tao, Thaimaa
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}