Thaimaa 2007
tiistai 20. helmikuuta 2007


Julkaistu kello 4.16

GPRS-yhteyden kanssa on taas ongelmia, joten kirjoitus jäi eilen laittamatta. Saatiin ostettua heti bussin pysähdyspaikalta liput Khao Sokiin. Maksoi 270/hlö vaikka Lonely Planetin opas lupaili 70 patia. Matkalla kuitenkin tajuttiin, että pääsy kansallispuistoon maksaa 200 patia, joten ehkä siinä on mukana myös se. Kyydin sanottiin lähtevän kuudelta, joten lähdettiin kiertelemään lähialuetta jos löydettäisiin myymälä, josta saataisiin lisäpateja 1-2-Call -liittymään. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, koska olimme nähtävästi jollain omituisella teollisuusalueella, jossa myytiin vain kodinkoneita ja lattialaattoja. Palasimme haahuilulta 17:40 ja silloin ukko tuli hirveällä hiellä hoputtamaan, että nyt on kiire. Ostin vielä kuitenkin pari kanavarrasta ja sitten hypättiin lava-autoon eikä oikeastaan edes tiedetty, että mihin ollaan menossa - kyydin kun piti olla minibussi. Muutaman kilometrin ajon jälkeen pysähdyttiin jonkun hökkelin eteen, jossa odotteli ihan hyvänoloinen minibussi. Sisäänastuttua totesimme kuskin olevan jonkin sortin amis, sillä koko takaseinä oli vuorattu kaiuttimilla ja niistä paukkui koko matkan ajan melkolailla bassovoittoista thai-poppia. Takana istuvilla irtosi varmasti vaikut korvista. Kyydissä oli myös joitakin paikallisia, jotka putoilivat pois matkan varrella. Lopulta pääsimme määränpäähän. Paikka on nimeltään Jungle Hut ja palvelu oli joksenkin nuivaa alusta alkaen. Kukaan ei taas tuntunut tietävän että onko meillä varaus ja jos on niin millainen. Joku ukkeli tuli pelkkä pyyhe päällä kyselemään ja lopulta seurattiin häntä pimeää kivipolkua pitkin. Ensin meille yritettiin tyrkyttää huonetta, jossa oli kolme parisänkyä. Kiitos, mutta ei kiitos. Sanottiin, että halutaan oma huone ja pienen huutelun jälkeen meille löytyi oma bungalowi. Täällä on sentään sähköt, mutta vessan ovi ei mene kiinni ja huoneessa ei ole tuuletinta, vaikka sellainen pitäisi lafkan mainoksen mukaan löytyä jokaisesta huoneesta. Otettiin kuitenkin se kun ei parempaakaan ollut tarjolla. Sammakko hengaili silmät palloina vessan seinässä ja ulkoseinässä isomman päällä röhnötti pienempi kurnuttaja. Ne olivatkin hauskimmat asiat koko illan aikana. Sitten alettiin purkamaan kamoja niin alkoi vitutus. Olin olevinaan nokkelasti tukenut rinkan alaosan partavaahtopurkilla, jotta siellä olevat muut rojut eivät pääsisi rypistymään. Vaikka miten hyvin sen olin kiilannut, oli korkki päässyt irtoamaan ja sen lisäksi joku oli painanut pulloa niin, että että vaahdot olivat tursunneet pitkin rinkan alaosaa. Pullo oli tyhjentynyt _kokonaan_. Siinä meni sitten tovi kun yritettiin puhdistaa kaikkea alaosassa ollutta krääsää vaahdosta. Kaiken lisäksi pesupussissa ollut desinfiointiainepullo oli huonosti kiinni ja sekin oli levinnyt. Hisellä taas oli ollut hammastahnatuubi, josta oli myös tursunnut lähmää. Kyrsi siinä määrin, että käytiin syömässä paikan ravintolassa pienet iltapalat ja mentiin nukkumaan. Pisteenä I:n päällä ruokakin oli ihan huonoa. Otin nuudelikeittoa kanalla ja se oli lähinnä valmisnuudeleista valmistettua huttua, jossa oli sitkeää kanaa. Kun kuukauden on tottunut syömään laaturuokaa niin tuollaisesta maksaminen ei oikein napannut. Tänään ynnäiltiin vielä rahoja ja selviteltiin mikä on tilanne. Nyt on tarkoitus pakata kamat ja vaihtaa maisemaa johonkin vähän laadukkaampaan mestaan. Ainiin. Kilroylta oli tullut mailia, että vapaita lentoja ei ole koko maaliskuun aikana enää tarjolla. Joten Suomi kutsuu silloin heti kuun alussa. Voi prkl.

Paikka: Khao Sok, Thaimaa
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 8.06

Heitettiin rinkat ja reput selkään ja mentiin aamupalalle. Työntekijät katsoivat telkkaria eivätkä korviaan lotkauttaneet. Haettiin menut ja tilattiin mysliä, munakas ja paahtoleipiä. Tuore appelsiinimehu oli jostain tiivisteestä kyhätty. Mentiin maksamaan huone eikä miekkonen tiennyt edes bungalowin hintaa :D Muisteltiin eilisen äijän puhuneen 200 bahtista, joten sanottiin se hinnaksi ja sen verran huoneesta maksettiin. Lähdettiin kävelemään kansallispuistoa kohti ja tien varsilla oli paljon kaikenlaisia majoituksia tarjolla. Morning Mist Resort näytti viihtyisältä ja mentiin kysymään huoneita. Ensiksi mies sanoi, että huomenna on seuraavan kerran vapaata, mutta juuri kun oltiin lähdössä hän tuli kertomaan yhden kalliin kämpän olevan tyhjillään. Koska pariin viikkoon ei ole lämmintä suihkua ollut käytettävissä, ajateltiin pistää ranttaliksi ja vuokrata yhdeksi yöksi hulppea 900 bahtin kämppä (kuvat liitteenä). Huoneessa on kaksi leveää sänkyä, kaakeloidut lattiat, jääkaappi ja vedenkeitin. Tilaa on miltei saman verran kuin mitä minun Joensuun yksiössä. Hehe. Huomenna vaihdetaan noin puolet halvempaan versioon jos samaisen paikan bungalowit vaikuttavat hyviltä. Käytiin ostamassa lisää puheaikaa 1-2-Call -liittymiin läheisestä minimarketista. Käppäitiin Khao Sokin kansallispuistoa kohti ja löydettiin tiemme visitor centeriin. Ostettiin 400 bahtin arvoiset liput, jotka ovat voimassa viikon verran. Lisäksi napattiin jokunen kartta ja esite mukaan. Kansallispuistoa oli hienosti esitelty erilaisin infopistein, jossa oli tietoa ja kuvia lajeista, maaperästä, vesistöstä yms. Lisäksi paikassa oli kirjahyllyllinen eläimiä ja kasvillisuutta käsitteleviä opuksia sekä englannin että thain kielelllä. Lintuja, perhosia, korentoja ja muita ötököitä vilisee sekä liskot rapisevat puskissa. Äsken joku oravantapainen, pieni ja vähemmän tuuheahäntäinen otus hyppi huimaa vauhtia puusta puuhun. Kuvia en ennättänyt ottaa kun elikko katosi metsän uumeniin. Tultiin takaisin kämpille ja ajateltiin syömisen jälkeen käydä tsekkailemassa lähiympäristöä.

Paikka: Khao Sok, Thaimaa
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 14.05

Käytiin koeajamassa Morning Mist Resortin ravintola. Hise söi käristettyjä vihanneksia kookoksella ja pähkinöillä. Itse mutustelin taas vaihteeksi käristettyjä nuudeleita kanalla. Ruoka oli jälleen kerran erinomaisen hyvää. Ravintola toteuttaa myös kokkikursseja, mutta koska hintaan ei kuulu reseptikirjaa, emme ole sinne menossa. Pitänee yrittää löytää Bangkokista tai sitten Surat Thanista joku parempi. Mässäilyn jälkeen vaihdettiin kevyempää niskaan, lyötiin afarasvat kroppaan ja heitettiin kamerareput selkään - suuntana Khao Sokin kansallispuiston vaellusreitti. Itse huomasin varsin pian, että oli virhe jättää paita majapaikkaan. Kamerarepun hihnat nimittäin hankasivat varsin ikävästi jo alkumatkasta. Jatkoimme kuitenkin matkaamme mutkittelevaa hiekkatietä muutaman kilometrin verran. Aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta ja hiki virtasi yhtä vuolaana kuin tien vierellä kiemurteleva joki. Onneksi vettä oli riittävästi mukana. Matkalla nähtiin useampikin erilainen lisko ja eräs kaksikko tarjosi mukavan shown taistellessaan reviireistä. Suuria ja pieniä perhosia lenteli jatkuvasti silmien edestä, mutta niiden kuvaaminen on täällä yhtä hankalaa kuin missä tahansa muuallakin. Juuttaan siivekkäät kun ottavat ilmaa allensa juuri silloin kun on painamassa kameran laukaisinta. Käytiin tekemässä käännös joella kun aurinko aloitteli laskeutumistaan. Samalla ilma täyttyi pilvistä eikä mennyt kovinkaan pitkään kun ensimmäiset tipat vettä tuli niskaan. Sade pysyi kuitenkin aisoissa - aina sinne asti kun päästiin Visitor Centerille. Sen jälkeen Ukko Ylijumala käänsi hanan täysille ja vettä tuli kuin saavista kaataen. Muutaman sadan metrin matkalla kaikki vaatteet kastuivat ihan läpimäräksi. Tulipahan kameralaukun sadesuoja testattua. Sateen laantumista odotellessa seurasimme ja kuvasimme ystävämme oravan seikkailuja takapihan puissa. Nuolee ne oravat persiinsä täälläkin päin maailmaa. Kuvasin oravaa reilut seitsemän minuuttia enkä sen juuri muuta nähnyt tekevän :D

Paikka: Khao Sok, Thaimaa
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 19.23

Yhtäkkiä sisälle alkoi lentelemään jonkinlaisia lentomuurahaisia (?) , jotka kieppuivat hullunlailla lattian ja katon välillä. Ihmeteltiin, että mistä hitosta ötököitä puskee kunnes tajuttiin katsoa terassille: terassi oli täynnä elukoita, jotka tunkivat ovien välistä kämppään sisälle. Nitisteltiin ja huidottiin niitä aikamme ja muurahaiset hoitivat loput. Ötökät irroittivat siipensä ja muurahaiset kantoivat myös ne pois. Gekko lymyili hyllykön takana eikä suostunut metsästyspuuhiin. Matkalla syömään huomasin kunnon konnanjötkäleen kuistilla. "Släps!" vaan kuului kun konna täräytti hyönteisen parempiin suihin. Konnalla oli kokoa muutaman nyrkin verran (kuvassa käsi on konnaa lähempänä, joten todellinen koko ei ehkä käy ilmi). Ravintolassa yritin tilailla spagettia tofu-chili-basilika-kastikkeella, mutta tarjoilijatar vilkuili tilausta vastaanottaessa ravintolaan saapunutta mieshenkilöä. Kuten arvata saattaa, paperiin oli merkitty mitä sattuu ja sain eteeni spagettia kanalla. Vaihtoonhan se annos meni. Tilaamani annos oli sitten loppujen lopuksi ihan maukasta, vaikka joutuikin taas lisäilemään suolaa ja muita mausteita. Mika mätti vihreää currya porsaalla ja tulisuudessa ei ollut valittamista. Potsi oli taas sitkeää, kuten joskus aikaisemminkin. Äsken pelattiin korttia muutaman Bacardi Breezerin säestyksellä ja nyt olisi kammettava nukkumaan.

Paikka: Khao Sok, Thaimaa
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}