Kuuba 2018
lauantai 3. maaliskuuta 2018


Julkaistu kello 3.16

Tämä päivähän meni ihan just niin kuin suunnittelin: olin vaan ja lorvailin. Ei lasketa sitä aamun hiki päässä kävelyä. Päivällä kun kävin rinksulla niin paikan tarjoilija vinkkasi, että heillä olisi joku show illalla yhdeksän aikaan. Se jäi hieman epäselväksi, että minkälaisesta showsta on kyse. Tarjoilija käytti myös sanaa “disco” mikä jäi hieman ihmetyttämään. Kun kävin iltapäivällä samassa paikassa niin sama tarjoilija tuli kysymään, että olenhan varmasti tulossa. Epäilyttävää :D Ajattelin tässä testata taas yhden rauhallisemman sivukadun baarin ja mennä sen jälkeen istuksimaan sinne discobaarin terassille. Siitäpä kai se selviää mistä siinä on kysymys. Tuossa ravintolaa etsiessä bongasin että yhdessä toisessa baarissa olisi ollut livemusaa tarjolla. Jotain paikallisia rytmejä siellä soiteltiin mutta paikka tuntui olevan enemmän juottola kuin syöttölä. Eikä sekään houkutellut että ääni tuli vahvistimen kautta ja vahvistin oli käännetty kaakkoon. Korvat huuti hoosiannaa jo siinä pihalla. Mutta musa kuulosti kyllä kivalta! Tajusin tänään, että olen ollut nyt viikon täällä. Se oli viime perjantai joskus yhdeksän pintaan kun kone laskeutui Havannan kentälle. Tänä aikana on tullut kunnolla juteltua ainoastaan Leinyn kanssa vanhan Havannan kierroksella sekä parissa WhatsApp-puhelussa Suomeen. Sen päälle nuo pakolliset säädöt. Ei ainakaan suu väsy :D Naurattaa kun välillä kuulee ihmisiltä, että kyllähän sieltä reissusta saa juttuseuraa. Se on varmaan tämä minun hillitöntä sosiaalisuutta säteilevä olemus joka pitää sen seuran poissa. Ja hyvä niin :D En muista mainitsinko sen jo, mutta tänne on tulossa kaksi minun työkaveria samaan aikaan. Se tuleekin olemaan minun sosiaalisuusannos ja samalla myös ainut syy miksi menen Varaderoon. He tulevat sinne 9. päivä ja silloin myös minä menen sinne. Saa nähdä millaisen työn takana rehvailu on kun asutaan aivan eri puolilla Varaderoa. Siinä Varaderon majapaikassa on taas kaikki onnistumisen edellytykset kun sain viestin omistajalta, että minun pitäisi pyytää taksia jättämään minut nettipuistoon X ja sitten laittaa Airbnb:n kautta viestiä niin ukkeli tulee hakemaan minut 10 minuutin päästä. Oli siinä viestissä myös kaksi puhelinnumeroa jotka voi antaa taksikuskille. Ja kaikki tämä ohjeistus tuli espanjaksi ja käänsin sen Google Translatella joten saapa nähdä paljon tärkeää tietoa hukkui/vääristyi käännöksessä :D Voipi kyllä olla, että hoidan itselleni jonkun näppärän kyydin Matanzasista ja pyydän jotain paikallista majapaikan jäppistä soittamaan ja sopimaan asiat etukäteen. Eipähän mene niin arpomiseksi. Satunnainen havainto: jos 70-luku oli Suomessa käännösbiisien kulta-aikaa niin Kuubassa se tuntuu olevan nyt. Täällä on kuullut kaikkenlaista aina Abbaan asti, mutta espanjaksi laulettuna.

Paikka: Viñales, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 3.59

Selvisihän se miksi se ravintolan mimmi kutsui sitä heidän iltatapahtumaa discoksi. Syynä oli se, että se oli disco. Dun dun dunnn! Sisätiloissa meni rappuset yläkertaan ja siellä pauhasi kunnon bassimusat jo hyvissä ajoin ennen ysiä. En jaksanut käydä edes katsomassa sen tarkemmin koska ei minua tuollaiset niin napostele ja pastaövereiden jälkeen tuli vielä väsykin. Istuskelin siinä ulkosalla yhden drinkin verran ja suksin sitten takaisin majapaikkaan. Omistajan tyttö, joka toimii kokkina/tarjoilijana/siivoojana/puutarhurina/kodinhoitajana otti taas aamupalatilauksen vastaan ja kysyin samalla monelta pitää luopua huoneesta. Sitä pitikin kysyä sitten isäpapalta eli Juanryltä. Hetken tuumailtuaan ukkeli totesi että kymmeneltä. Kuulostaa minusta vähän aikaiselta mutta en jaksanut alkaa vääntää. Samahan tuota on vaihtaa osoitetta ennen kuin keskipäivän aurinko on pahimmoillaan. Ja vaikkei seuraava paikka olisi valmis niin aina sinne laukun voi jättää. Tuli kyllä niin hullu kooma tuosta syömisestä että tää jannu heittää nyt pitkäkseen ja alkaa kärsöttelemään.

Paikka: Viñales, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 15.22

Kenokaulat herättivät kiekumisellaan ennen herätystä, joten ponkasin ylös jo puoli seitsemältä. Kävin siinä suihkussa ja pakkailin rauhassa matkalaukkua kasaan koska aamupala oli tarjolla vasta kahdeksalta. Silloin kun tulin tähän majapaikkaan niin minulle sanottiin että netti on huoneessa ja se ei pitänyt paikkaansa. Varmistelin sitten, että onhan netti käytössä ravintolan puolella 27/7 ja vastaus oli että kyllä on. Ukkeli vielä erikseen hihkaisi, että “Anytime!”. No tämäkään ei pitänyt paikkaansa. Netti on käytössä vain silloin kun jannu itse on tässä paikalla eikä sitä ole ollut yhtenäkään aamuna. Tiedän että nurisen aika pienistä asioista, mutta tätä paikkaa leimaa yksi piirre mistä en todellakaan pidä: luvataan yhtä ja tehdään toista. Tyydyn aika vähään kun tiedän sen vähän joka on tiedossa, mutta se on tympeää jos luvataan jotain muuta. Ei ollut huonetta, ei ollut mopoa, ei ollut pyörää ja nyt ei ollut nettiä. Romppeet pitäisi hilata uuteen majapaikkaan kympin pintaan, joten käväisempäs vielä odotellessa tuossa keskustassa aamukävelyllä ja nettivisiitillä. Liitteenä satunnainen kuva perun karvattomasta koirasta joka kävi eilen huiskuttamassa häntäänsä. On kyllä leikkisä rotu, mutta onhan nuo kyllä melkoisen näköisiä ilmestyksiä :D

Paikka: Viñales, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 17.38

Pakkasin kamani ja siinä lähtöä tehdessä majapaikan mamselli tuli kyselemään että onko kaikki hyvin ja samalla posmitti jotain muutakin espanjaksi. Tämä jotain muutakin osoittautui niin vaikeaksi että pyysin häntä nakuttamaan asian Google Translateen. Eipä hänellä ollut muuta asiaa kuin kysyä, että joko huoneen saa siivota :D Sitten menin ravintolan puolelle maksamaan aamupalat ja muut syömiset ja juomiset. Se vähän jännitti koska en ollut missään kohtaa muistanut kysyä aamupalan hintaa. Onneksi se oli se täällä päin vakioksi muodostunut 5 pesoa (4 €) eikä minua edes laskutettu ekan illan piña coladasta tai parista kahvista jotka olin tilannut. Kiva näin! Siitä sitten lampsin uuteen majapaikkaan ja täällä Sergio sattuikin ajamaan pihaan samaan aikaan. Huoneeni oli vielä siivouksen alla, joten istuin odottelemaan ja tehtiin samalla paperiasiat kuntoon Sergion kanssa. Kyselin hieman hevosretkistä ja Sergiolta tulikin heti jämäkkää infoa. Suositus oli mennä aamulla ettei olisi niin kuuma, hinta on 5 pesoa/tunti ja retkiä voi räätälöidä oman maun mukaan. Hän soitteli myös Playa Girónon sukelluskerholle ja kysyi tarvitsenko varausta sukelluksiin. En kuulemma tarvitse ja samalla selvisi, että heillä olisi myös majoitusta 56 peson (45 €) yöhintaan ja se sisältää kolme ateriaa päivässä. Sukellukset ovat nähtävästi 25 pesoa (20 €) kappale eli saman hintaista mihin olen Egyptissä tottunut. Oletan, että tuosta voi saada vielä alennusta jos sukeltaa viikon. Päälle tulee varustevuokra jonka hinta jäi vähän epäselväksi. Sittenpä huone olikin valmis ja minun yllätykseksi se olikin eri jota mummeli minulle taannoin esitteli. Eikä tietysti ihme koska tässähän asui silloin joku. Eikä haittaa sillä tämä on parempi. Hieman mummomaisesta sisustuksesta huolimatta täällä on ilmastointi, tuuletin, lämmin vesi, hiustenkuivain, ilmanraikasti (!), pistokkeet johon käy meikäläiset töpselit sekä erillinen 220 voltin pistoke. Pieniä ja edullisiä asioita jotka tekevät turistin elämästä helpompaa! Ulkona sirkuttaa linnut ja tuntuuhan tuolla joku kanakin kotkottavan. Oletan että herätys hoituu taas herra kukon toimesta ja toiveet herätysajankohdasta voi survoo persettiin :D

Paikka: Viñales, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 19.06

Tulipas testattua minulle uusi drinkki: cubanito. Jotain tomaattimehuliirua ja mausteita. Vähän kuin ryystäisi spagettikastiketta pillillä. Ei ihan minun juttu kyllä :D

Paikka: Viñales, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 22.28

Olkoonkin että Cubanito oli viinalla laimennettua, päin persettä maustettua bolognese-kastiketta niin juotavahan se oli. Koettelemus oli kuitenkin sen verran rankka, että päätin hukuttaa ryytyneen mieleni lasilliseen alkoholitonta piña coladaa sekä jätskiannokseen. Sokerihumala täältä tullaan! Vamos! Kaiken tämä porsastelun jälkeen lampsin uuteen majapaikkaan joka on nyt siis vain korttin päässä tästä minun “vakkaripaikasta”. Ennen matkaa ostin pari e-kirjaa, mutta en ole aloittanut vielä kumpaakaan - paitsi nyt. Aloitin ensin huoneessa kännykällä äänikirjaa kuuntelemalla. Kuuntelin tannoin “Yksin marssissa” -kirjan jossa oli aivan loistava lukija. Myös tässä on huikea miesääni ja kuulostaa erehdyttävän paljon samalta kaverilta kuin siinä toisessa kirjassa. Ei vaan ollut nettiä niin en pystynyt tarkastamaan asiaa. Halusin kuitenkin nauttia auringosta joten otin Kindlen kouraan ja siirryin ulos mystisiin ulko-kiikkutuoleihin lukemaan. Vieressä kanat kuopii maata ja pikkulinnut laulaa puskassa. Mukavan rauhallisen ilmapiirin pilaa ainoastaan naapuri joka luukuttaa jotain hillitöntä autotune-musiikkia. Ai niin, kirja jota aloin lukea on We Are Legion (We Are Bob). Aivan hillitömän hauskaa viisastelua alusta alkaen. Kertoo kaverista joka kuolee ja herää reilut 100 vuotta myöhemmin tekoälynä. Tiedän, kuulostaa päättömältä mutta ainakin minä olen viihtynyt :D Aika hyvä lomabuugi! :) ps. Liitteenä parempi kuva siitä karvattomasta koirasta :D

Paikka: Viñales, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 23.07

Kiinnitin huomiota pihapuussa tosi iloisesti ja värikkäästi laulavaan lintuu. Tuntui ettei tirppa sirkuttanut kahta kertaa samaa sävelmää. Mikä lienee satakieli. Nappasin sitten kameran ja koitin saada tirpasta kuvan. Vaikka lauluääni on huikea niin ulkonäkö olikin varsin vaatimaton. Tirppaa kuvatessa pieni liskonenkin tuli ihmettelemään idioottituristia kameransa kanssa. Liskoa kiinnosti mutta vaan hyvin pienen hetken :D Muokkaus: lintu taitaapi olla Taiturimatkija. T: Salapoliisi Tässä wikipedia-artikkeli: Wikipedia ja ääninäyte.

Paikka: Viñales, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}