Kuuba 2018
lauantai 10. maaliskuuta 2018


Julkaistu kello 2.18

Tulipas pitkä päivä! Päätin lähteä nettipuistovisiitin jälkeen tutkailemaan vähän lähialuetta ja sitä kuinka pääsisin Varaderon turistialueelle. Kävikin niin, että päädyin kävelemään yli 8 km matkan työkavereideni resorttiin joten tuli päivän reippailut tehtyä samalla. Tänään oli mukavan puolipilvinen päivä ja tuuli, joten keli oli oikein hyvä kävelyretkelle. Mutta palataanpas hetki taaksepäin. Alue jossa yövyn on Santa Marta. Tätä voisi luennehtia Varaderon kaupunginosaksi jossa paikalliset elävät. Taksit ovat hevosia sekä polkupyöriä ja luonnollisesti täällä on myös autotakseja. Tämä on jotakuinkin sitä Kuubaa jota olen tottunut tähänkin asti näkemään. Siinä vähän matkaan käveltyäni joku nuorempi herrasmies tervehtii minua. Moikkaan takaisin ja hän sanoi, että tuntee minut. Pakko myöntää, että kun Kuubalainen väittää tuntevansa minut niin ensimmäinen ajatus on, että “te, arvon herrasmies, puhutte paskaa”. Mutta kuinka ollakaan kaveri tiesi heti sanoa, että olin ollut Matanzasissa ja olin värjännyt hiukset. Hän oli siis nähnyt minut siellä samaan aikaan. Kaveri ei halunnut minulta mitään, kunhan läppäili. Hyödynsin sitten tilanteen heti kyselemällä mahdollisia kyytejä Playa Garóniin. Kaveri sanoi suoraan, että täältä edullisen kyydin saaminen on vähän vaikeaa ja ehdotti, että paras tapa olisi ottaa eka simppeli bussikyyti Cárdenasiin ja sieltä sitten jaettu taksi Playa Garóniin - sieltä sen pitäisi onnistua helpommin. Hyvä tietää, joskin epäilen että lähtisin nyt tuollaiseen säätöön. Turistialueen erottaa näppärästi joen ylittävä silta ja voin sanoa, että ero Santa Martan ja turistialueen välillä menee kuin veitsellä leikaten. Kaikki on välittömästi vähän siistimpää ja sitä perusrähjää Kuubaa ei juuri näe. Paikalliset hönnät muuttuvat hotelleiksi ja siisteimmiksi casa particulareiksi. Kaikki on paljon siistimpää. Samalla hevoset ja rotteloautot vähenevät ja tilalle tulee niitä hienoja pinkkejä kiiltäviä jenkkirautoja. Ladat katoavat katukuvasta täysin. Mitä pidemmälle kävelet, sitä suurempi on ero. Varaderon pääkatu kulkee todella lähellä rantaa, joten siitä oli helppo pistäytyä myös rannalla. Rantaa on sen verran matkaa, että en sinne nyt välttämättä asioikseni päivittäin kävelisi. Mutta ehkä sinne voi mennä joku päivä relottamaan jos ei ole parempaakaan tekemistä. Onhan tuota Suomessa tottunut kävelyyn. Pääkadulle on vähän väliä opasteita jotka näyttävät suurempien hotellien sijainnin. Mitä pidemmälle kävelet, sitä enemmän on krääsämyymälää, taksit alkavat huudella ja ennen pitkää törmäät myös ihan puhtaasti turistiautoihin joita ei näy missään muualla Kuubassa. Kuvan unohdin ottaa, mutta eiköhän tässä vielä ehdi. Kaiken voi oikeastaan tiivistää siihen, että katua kävellessä Kuuba muuttuu turistirysäksi joka on ihan samanlainen kuin mikä tahansa turistirysä missä päin maapalloa tahansa, mutta ehkä jonkin verran hillitympi. Iso osa vastaantulevista ihmisistä on turisteja, mutta alue on tosi siisti ja leppoisa. Jossain kohta tämä ravintolaa, baaria ja hotellia täynnä oleva katu muuttuu resort-alueeksi. Näiden kahden alueen välillä on pieni rako jossa ei ole oikein mitään - ehkä syystä. Sen jälkeen kadun varrella ei ole mitään muuta kuin all-inclusive -resortteja. Minulle nuo matkat eivät ole suuria, mutta voin kuvitella että keskivertoturista ei todellakaan kiinnosta lähteä tallaamaan pääkatua jos tukikohtana toimii tuollainen resort ja olet maksanut siitä all-inclusivesta. Siellä ei ole kerta kaikkiaan mitään nähtävää ja alueelle nousee koko ajan uusia jättimäisiä resorttialueita. Tiesin työkavereideni resortin nimen, mutta onnistuin silti menemään väärään koska niitä on kaksi lähes saman nimistä vierekkäin. Ja ulko-ovella minut pysäytettiin ja kysyttiin että millä asialla liikun - minulla kun ei ollut all-inclusive-ranneketta kourassa. Kerroin kuitenkin tulevani tapaamaan kavereitani ja sen jälkeen sain jatkaa. Noh, siinä sitten selvisi viestittelyn jälkeen että olen väärässä paikassa. Pienen hortoilun jälkeen löysin oikeaan paikkaan ja näin kaverini. He “salakuljettivat” minut huoneeseensa ja norkoiltiin siellä jonkin aikaa että jannut saivat itsensä lähtökuntoon. Onhan se aika eri maailma kuin se missä itse vietän aikaani :D Meinasin, että olisin postannut päiväkirjaan jo sieltä, mutta en uskaltanut ottaa sitä riskiä että hotellin verkko jättää viiden tunnin nettikorttini taas rullaamaan ja hukkaan koko ajan. Lähdettiin sitten kolmestaan tepastelemaan takaisin pääkadulle josta minäkin saisin jotain ruokaa - he kun olivat vetäneet pötsinsä täyteen resortin bufferissa. Kadun varrella on varsin tunnettu The Beatles -baari jossa bändi soitti musiikkia. Musa tuli sen verran kovaa, että mentiin kuuntelemaan sitä tien toisella puolella olevaan ulkoilmabaariin. Vedin siellä kana-annoksen, mojiton, piña coladan ja mansikka-daiquirin. Oikein olivat maukkaita ja mojito oli kenties tämän reissun paras! Siinä se iltapäivä sitten hurahtikin paskaa poristen. Johan tässä on kaksi viikkoa tullut omia juttuja kuunneltua niin oli ihan kiva kun sai jutskailla Suomeksi jonkun tutun kanssa ihan kasvotusten :D Kävin siinä ennen lähtöä vessassa ja kun tulin takaisin niin toinen työkavereista oli onnistunut houkuttelemaan paikallisen mimmibändin soittamaan jenkkaa meidän pöydän luokse. Siinä sitten sitä ihmeteltiin. Työkaveri sai itse maksaa tilauksensa :D Käytiin sitten illan päätteeksi vielä juomassa yhden siinä The Beatles -baarissa, mutta päätin että siihen sai jäädä koska halusin päästä hönnälle vielä valoisan aikaan. Siinä lähtiessä baarin työntekijä mainosti tulevia live-bändejä ja kysyi, että mihin olisimme matkalla. Kun sanoin että olen menossa Santa Martaan yksin, hän suositteli menemään 100 metrin päässä olevaan paikallisporukkaan. He odottavat bussia ja se bussi ajaa Santa Martaan ja hintaa pitäisi olla olla 1 CUC. Sehän minulle sopi! Kävelin porukan luokse ja siinä reunassa istui joku nainen jolta varmistin, että onhan tähän tulossa Santa Martan bussi ja nainen vastasi myöntävästi, mutta naputteli myös kelloaan ja selitti jotain espanjaksi. Olin ymmärtävinäni, että bussi olisi myöhässä eikä hän tiedä milloin se tulee. Odottelin siinä hyvän tovin. Yhdessä kohtaa pieni poikaporukka lähti pois ja lopulta myös nainen katosi kaverinsa kanssa. Jotain hän minulle sanoi ja osoitteli kelloaan, joten oletin että bussia ei koskaan tulisi. Lähdin sitten kävelemään kotia kohti ja juuri sopivasti viereeni ajoi sellainen pieni kananmunan näköinen mopotaksi. Kysyin hintaa Santa Martaan kun sain vastaukseksi 8 CUC (6,4 €) niin tyydyin kohtalooni. Se oli hinta jonka myös Lonely Planetin opus sanoi eli noin 1 CUC kilometriltä. Mies kysyi tarkempaa kohdetta niin sanoin vaan Santa Martan nettipuisto ja matka saattoi alkaa. Seurasin matkan etenemistä Google Mapsilla ja kun olin lähellä niin pyysin kaveria kurvaamaan oikeasta risteyksestä ja pääsin suoraan kotiovelle. Olipas kyllä kiva päivä! Asiat sujuivat hyvin ja näki tuttuja. Varaderokaan ei ollut niin kauhea ihmisvihapaikka vaan varsin asiallinen ja viehättävä turistipyydys. Suurin ärsytys tuli tööttäilevistä ja huutelevista takseista, mutta muuten se oli varsin mukavaa seutua. Rantakin näytti kivalta ja rauhalliselta :)

Paikka: Varadero, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 14.01

Taju lähti illalla samoin tein. Joskus neljän ja viiden välillä heräsin kun kukko huusi, mutta ei onneksi mitään Viñalesin tasoa. Nyt jo reippaana nettipuistossa ja seuraavaksi pitäisi etsiä aamupalaa :)

Paikka: Varadero, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 15.53

Nettipuistossa istuessa huomasin tien toisella puolella pienen kahvila-ravintolan joka näytti olevan auki. Koukkasin sinne kappas vaan pöydissä oli valmiina aamupalalistat. Kysyin tarjoilijalta että onko pulju jo auki ja kun vastaus oli myöntävä niin jäin sitten sinne. Tilasin kana-kinkku-juusto voileivän sekä pullollisen vettä - vettä kun ei tunnu olevan koskaan liikaa. Kahvinkin olisin ottanut mutta se oli tästä paikasta loppu. Lopulta sieltä kannettiin nenän eteen pari paahtoleipää joiden välissä oli juuri sitä mitä pitikin. Eihän se nyt mitään kauhean erikoista ollut, mutta eiköhän tuolla päivän saa käyntiin. Nettipuistosta mukaan tarttunut koirakaveri piti minulla seuraa koko ruokailun ja kun lähdin katsomaan mitä pääkadulla on tarjota niin siinä se höntösteli mukana. Joku jalkavamma sillä näytti olevan, mutta eipä tuo hirveästi menoa näyttänyt hidastavan. Jahtasi nimittäin autoja, hevosia ja motskareita :D Latasin tuossa netissä ollessa koneelle muutamia aikatauluja liittyen Playa Giróniin pääsemiseen. Pitää koittaa niitä nyt tutkailla ja ehkä käydä myös jututtamassa taksiparkin kuskeja, että millaisilla hinnoilla he lähtisivät ajelemaan.

Paikka: Varadero, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 16.33

No niin, kyllä tämä nyt vähän näyttää siltä, että ainut järkevä tapa päästä yhden päivän aikana Playa Giróniin on mennä taksilla. Ja ainut tapa säästää siinä taksissa on se, että ne kustannukset voisi jakaa jonkun kanssa. Mutta kenenkäs kanssa minä niitä nyt jakaisin? Ainut Viazulin bussi joka ajaa Playa Girónin kautta on se, joka menee Havannasta Trinidadiin. Ongelma on siinä, että se lähtee Havannasta jo seitsemän aikaan aamulla eikä mikään bussi vie minua Varaderosta Havannaan niin aikaisin. Minun olisi siis mentävä sinne edellisenä iltana mikä ei tule kysymykseen. Playa Girónista pääsen kyllä pois helposti, sillä Trinidad - Havanna väliä liikkennöidään kahdesti päivässä ja kyytejä lähtee Girónista sekä 12:30 että 17:35. Nettisivujen mukaan matka-aika olisi 4h 15 min ja hintaa 13 dollaria eli noin 10 euroa. Majapaikan muorin selvittämä taksikyyti oli 120 CUC (97 €) mikä on aika paljon enemmän kuin tuo paluukyyti. Löysin myös jonkin Tripadvisor-foorumin kirjoituksen missä oli, että valtion takseissa maksimisumma olisi 70 CUC. Tiedä sitten pitääkö tuo paikkaansa. Yleinen viesti kuitenkin oli, että tämä väli on kaikista helpoin taittaa taksilla tai vuokraamalla auto. Hinta vaan pitää sopia kuskin kanssa etukäteen. Ajattelin koittaa pistää oman espanjantaitoni taas koetukselle ja käydä kyselemässä taksikuskeilta ihan itse. Sattumoisin tuossa ihan vieressä kun on jonkinlainen taksitolppa missä kärkkyy jos jonkinlaista taksikuskia. Voisin koittaa vieläpä löytää kuskin joka puhuisi edes välttävästi englantia ja aloittaa hakuammunnan siitä :D

Paikka: Varadero, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 17.26

Onnistumisia! Lampsin tuohon läheiseen taksiparkkiin. Siilä on selkeästi kahdenlaisia autoja: cubataxi-firman autoja sekä jotain muita. Cubataxi-firman autot ovat keltaisia ja niissä on mustat teippaukset, joten oletan että ne on jonkinlaisia valtion virallisia takseja, jotka kulkevat ehkä mittarilla. Siinä hetken aikaa seurattuani huomasin, että parkkiin ajeli nuorempi taksikuski. Jotenkin ajattelin, että nuoremmat osaisivat englantia vanhempia paremmin, mutta tulos oli pyöreä nolla. Onneksi olin valmistautunut tähän ja osasin kysyä tarpeelliset asiat espanjaksi. Kaveri kuitenkin viittoi menemään viereisen epävirallisen näköisen taksin juttusille. Olisiko sitten niin, että nämä viralliset taksit liikennöivät vain tietyillä alueilla. Siinäkin taksissa luki Matanzas. Noh, meninpä sitten toisen kaverin juttusille ja sama juttu: sanaakaan ei englantia osattu. Noh, ei muuta kuin sama kysymys hänelle ja tuloksena sain heti summan: 90 CUC eli 73 euroa. Heti 30 CUC vähemmän kuin mitä majapaikan nainen halvimmillaan kertoi. Kysyin sitten, että sopiskos herra taksikuskille tällainen Playa Girón -trippi tiistaina kello 10:00 ja sekös vaan sopi. Kuskin nimi oli Ridel ja puhelinnumeronkin sain talteen. Naputtelin hänelle Google Translateen että asun tässä lähellä. Kaveri ei luonnollisestikaan kirjoittanut mitään mihinkään ylös, joten lienee viisainta pyytää joku paikallinen soittamaan hänelle vähintään päivää ennen. Minun pitäisi joka tapauksessa soittaa Playa Girónin majapaikkaan päivää ennen ja varmistaa että olen tulossa. Se voisikin olla hyvä plääni, että soitan ensin sinne koska siellä osataan englantia. Ja sitten voisin antaa hänelle taksikuskin numeron ja pyytää majapaikan ukkelia soittamaan sille :D Tässä juonikkaassa suunnitelmassa on vielä yksi ongelma. Minulla ei ole puhelinta enkä tiedä missä majapaikan omistajat asuuvat. Sekin ongelma onneksi ratkeaa helposti koska voin kävellä nettipuistoon ja laittaa heille Airbnb:ssä viestiä. Eiköhän asiat tästä taas järjesty. Toisenkin kivan löydön tein tuossa aamusella: tässä aivan vieressä on se tuttu Casa de Cambio - rahanvaihtopaikka ja kun kävin äsken kurkistamassa ulko-ovea niin huomasin kaksi asiaa: helvetinmoisen jonon ja Visa-tarran. Ehkä käyn pyörähtämässä siellä ja nostamassa kortilla muutaman huntin lisää ihan vaan kaiken varalta. Jonkun verran siinä menee rahaa hukkaan kun joutuu makselemaan nostopalkkioita ja vaihtelemaan rahaa valuutasta toiseen, mutta parempi sekin kuin olla ilman rahaa :D Jos eilen oli vähän viileämpi sää ja pilvistä niin nyt ei kyllä ole. Aurinko paahtaa aivan siniseltä taivaalta! Huomasin eilen että aurinkolaseista alkaa tulla rusketusrajat pärstää niin koitan olla tämän päivää ilman niitä. Vaihdoin lisäksi 30 suojakertoimen rasvan 15:sta. Saa nähdä kaduttaako myöhemmin :D

Paikka: Varadero, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 21.30

Hyppäsin nettipuistoon ja sanotaan nyt näin, että suoriuduin varsin nopeasti tästä Airbnb -viestimisestä. Paikassa ei nimittäin ole minkäänlaista varjopaikkaa ja aurinko paahtoi ihan täysillä. Siiinä pikanörttäillessä tuli niin kuuma, että päädyin hyppäämään viereiselle terassille kokikselle. Lähtiessä huomasin kuitenkin pari hienoa liskoa jotka pullistelivat auringon paisteessa. Pitihän niistä kuvat ottaa :D Siellä huomasin, että netti kantaa sinnekin! Juhlaa: ruokaa ja juomaa netin ääressä! Istuskelin siinä sitten muuten vaan ja seurasin paikallisia ihmisiä ja ohi menevää liikennettä. Siinä odotellessa sainkin välittömästi viestin majapaikan ukkelilta että he voivat hoitaa soittelut sekä kuskille että seuraavaan majapaikkaan. Jee! Toivottavasti asiat eivät vaan katoa käännösten myötä koska kirjoitan heille englanniksi ja he minulle espanjaksi ja Airbnb hoitaa käännökset siinä välissä :D Lähdin suunnistamaan kohti majapaikkaa mutta päädyin kuitenkin testaamaan paikallisen ruokapaikan jossa kaikki hinnat olivat CUPeina. Siellä oli muutenkin paljon paikallisia joten ajattelin, että se on oltava hyvä paikka. Kyseessä on jonkinlainen grilli, mutta sai sieltä pizzaakin. Päätin sitten testata paikan hawai-pizzan joka oli ihan kelvollinen. Muut annokset olivat paljon suurempia, mutta jostain syystä ei vaan tehnyt mieli nyt mitään riisiä. Sitten palasin majapaikkaan lueskelemaan kirjaa aurinkovarjon alle. Lopulta siinäkin tuli niin kuuma, että oli pakko painua sisälle. Lämpö ja ehkä myös aamuinen kukon rääkyminen aiheutti sen, että päädyin ottamaan 20 minuutin tehopäikkärit! Nyt on taas virtaa, joten taidanpas hypätä tästä taas johonkin! :D

Paikka: Varadero, Kuuba
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}