Kuuba 2018
perjantai 23. helmikuuta 2018


Julkaistu kello 12.52

Booom! Uusi reissu olisi taas alkamassa. Finnairin lento kohti Havannaa lähtee 16:45 ja tässä vielä kotosalla odottelen matkalaukku ja reppu pakattuna. Kyllä, matkalaukku. Kaikki aikaisemmat reissut nähnyt rinkka sai nyt jäädä eläkkeelle ja olihan tuo kyllä aikakin. Heti tuli huomattua kuinka paljon vaivattomampi matkalaukku on pakata, mutta samaan aikaan voi vaan toivoa ettei sitä tarvitse kuskata hirveän pitkiä matkoja. On se sen raahaaminen vaan sen verran persiistä. Lennon arvioitu kesto on 11 tuntia ja 20 minuuttia. En ole koskaan ennen matkustanut economy comfort -luokassa, mutta nyt päätin sellaisen ottaa. Sitä samaa turistiluokkaahan se on, mutta enemmän jalkatilaa ja toivon mukaan vähemmän rääkyviä pentuja. Niin ja kuuluuhan siihen lipun hintaan myös vastamelukuulokkeet. Saapa nähdä millaiset ovat. Onneksi on omatkin mukana. Aika näyttää kuinka tämä matkapäiväkirjan kirjoittaminen onnistuu. Kuuba on monelta osin aikamatka menneisyyteen ja tämä koskee kyllä myös nettiä. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, minkäänlaista mobiilinettiä ei ole saatavilla ja ainut tapa päästä yhteyksiin on hankkia valtion puhelinyhtiöltä kortti ja sen jälkeen käyttää julkista wifiä. Tukiasemia on ripoteltu sinne tänne puistoihin ja hyvällä säkällä niitä alkaa nykyään löytyä myös suurimmista resorteista sekä yksityisistä majapaikoista. Kaikesta huolimatta minun on aina mentävä sinne puistoon joten aikaisempi on-the-road -päivittäminen ei todennäköisesti onnistu. Koitan kirjoitella juttuja offline-tilassa ja julkaista ne sitten takautuvasti kun siihen tulee mahdollisuus. Todennäköisesti kaikki jutut tulevat ilman kuvia jos yhteydet ovat hitaat. Ja jos kirjoittaminen menee todella vaikeaksi, jätän koko touhun sikseen. Pyrin kuitenkin ilmoittamaan tästä luovuttajan asenteesta täällä :D Matkasuunnitelmasta sen verran että sitä ei ole. Majapaikka on hommattu muutamaksi yöksi Havannasta, mutta siitä eteenpäin ei ole mitään hajua. Koitan tehdä jotain runkoa lennolla jos vaan suinkin ehdin siltä kaikelta huikeanjännittävältä aktiviteetiltä mitä pitkät lennot tarjoavat. Mutta nyt vielä tovi odottelua ja sitten taksi alle ja lentokentälle. Harkitsin ensin julkisilla menemistä, mutta näillä pakkasilla en todellakaan lähde pelkässä pitkähihaisessa hortoilemaan. Ja takkia en jaksa mukanani roudata.

Paikka: Espoo, Suomi
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 14.50

Taksi kuljetti näppärästi ovelta ovelle, joten selvisin kentälle pelkässä pitkähihaisessa ja t-paidassa. Niin ja housutkii oli jalassa. Online-check-iniä tehdessä sain ilmoituksen, että joku viranomaistieto pitää selvittää bag dropissa. Siinä sitten selvisi, että kyse on vaan siitä, että jonkun on skannattava minun passi. Se tuli hoidetuksi ja matkalaukku pakeni hihnaa pitkin. Toivottavasti tiemme kohtaavat Havannassa. Turvatarkastus meni nopeasti ja sen jälkeen hain r-kioskista mässypusseja ja purkkaa kun ovat kuulemma harvinaisia Kuubassa ja toimivat hyvänä tuliaisena. Tai ehkä syön ne itse… valintoja, valintoja. Nyt rötvään portilla 50E. Kiire ei ole ja tuleva istumissessio kuumottaa jo valmiiksi perslihoissa. Onneksi on tullut treenattua koneen ääressä!

Paikka: Vantaa, Suomi
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 16.26

Koneessa ollaan! Hyvän paikan onnistuin ostaa. Reilusti jalkatilaa, ei vessaa vieressä haisemassa eikä tartte väistellä ketään. Nyt kun ei tulis rääkyvää pentua lähelle eikä pahalta haisevaa tyyppiä viereen niin kaikki hyvin :D

Paikka: Vantaa, Suomi
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 17.00

Hehkutin liian aikaisin. Tuli kuitenkin ja sit vielä vaihdoin keskikäytävälle. Noh, hyvä näinkin. Lento on myöhässä kun kaksi matkustajaa jätti saapumatta mutta niiden kamat on kyydissä ja nyt ne pitää poistaa turvallisuusmääräysten takia. En tiedä miten tuo on edes mahdollista. Kääntöpuolena kapteeni sanoi että lento kestäisi "vaan" 10,5 tuntia.

Paikka: Vantaa, Suomi
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}