Kaakkois-Aasia 2015
maanantai 9. helmikuuta 2015


Julkaistu kello 4.50

Kyllä oli kummallinen yö. Sammuin illalla saman tien kun löin pääni tyynyyn. Majapaikan seinien äänieristys on mallia pahvi, mutta eipä tuo tuntunut nukahtamista haittaavan. Heräsin kuitenkin kahden aikoihin, eli viiden tunnin unien jälkeen, kun joku piti ihan hirveää ryminää jossakin lähihuoneessa. Lieneekö joku tehnyt öisen check-inin vai mitä, mutta ryminä ja kolina oli ihan jäätävä. Sen jälkeen saikin sanoa unille heipat. Siinä valvoessa kuulin, että ulkona satoi kaatamalla. Ukkonenkin rymisteli muutaman kerran. Jo Suomessa ennen lähteä katsoin Jakartan sääennustetta, joka lupasi jokaiselle päivällä sadetta ja/tai ukkosta. Ei tätä kaupunkia turhaan kutsuta Rain Cityksi, sillä täällä sataa etenkin sadekauden aikaan käytännössä joka päivä. Sade ei kuitenkaan kestä pitkään eli suurin osa päivästä on aurinkoista ja kosteankuumaa. Nörttäilin siinä unta odotellessa jonkun aikaa ja koitin uutta unta kolmen jälkeen. Pitkään se otti, mutta lopulta nukahdin. Ja sitten uni maistuikin yli yhdeksään. En edes tiedä miten nukuin noin pitkään, mutta kai se on vaan tämä aikaero. Nyt kun on saatu yölliset hikoilut pestyä suihkussa, voi lähteä testaamaan yläkerran aamupalatarjonnan. Ruokaa, jeeee!

Paikka: Jakarta, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 6.18

Aamupala ei ollut hääppöinen: paahtoleipää ilman täytteitä. Noh, ainakin täällä oli leivänpaahdin ja jotain rähmää leivän päälle. Niin ja mikä tärkeintä: kahvia! Miksiköhän minulle ei eilen sanottu, että täältä saa kahvia sen kun hakee :D Ainakin aamupäivän suunnitelmat meni uusiksi. Yöllä alkanut vesisade jatkuu ja jatkuu. Täällä tulee vettä ihan kaatamalla. Katto kohisee niin ettei kenenkään puheesta meinaa saada mitään selvää. Hassua, koska minulle juuri eilen sanottiin, ettei sateet kestä pitkään ja nyt tuli tietysti se poikkeus joka vahvistaa säännön. Toisaalta tässä on puolensa, sillä vesisade viilentää ilmaa. Keskipäivät ovat kuuminta hottia ja hikoilu on taattua heti kun työntää nuppinsa pihalle. Jospa sää asettuisi iltapäiväksi ja pääsisin koittamaan auringonlaskun kuvaamista jostain korkeasta rakennuksesta. Olen istuskellut aamupäivän majapaikan ruokailutilassa ja jutellut parin matkaajan kanssa. Toiselta saan luultavasti vaihettua Filippiinin pesoja ja molemmilta kuulin hyviä vinkkejä mm. valashaiden bongaamiseen. Sain myös todella hyvän majapaikkasuosituksen.

Paikka: Jakarta, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 7.25

Vesisade vaan jatkuu. Aika nopeasti käy aika pitkäksi kun ei pääse mihinkään. Ja kun kirjoitan, että ei pääse mihinkään niin oikeasti tarkoitan sitä. Täällä tulvii tiet ääriään myöten. Vettä tullee kuin saavista kaataisi. Kävin koittamassa muutaman valokuvan ottamista, mutta ei siitä tule mitään. Olin katoksessa mutta kastuin silti kun vettä pärskyy joka suunnasta. Liitteenä kuitenkin kuva majapaikan ulko-ovelta sekä ruokalutilasta, jossa aamupalakin on tarjolla.

Paikka: Jakarta, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 10.47

...ja sade vaan jatkuu. Seurailin ohi kulkevien ihmisien touhuja ja napsin siinä muutaman valokuvankin. Täältä ei oikeastaan pääse mihinkään. Tai no pääsee, mutta saat kahlata vedessä polvia myöten. Aluksi ajattelin, että tämä olisi täällä arkipäivää mutta eipäs olekaan. Tämä tulva ylitti paikallisen uutiskynnyksen ja tällainen on täällä noin kerran vuoteen. Loistava tapa aloittaa reissu! :D Koska vedessä kahlaaminen ei kiinnostanut, päädyin tilaamaan kotiinkuljetuksella ruokaa. Täällä se onnistui näppärästi, sillä ruokalistat löytyivät majapaikasta ja he hoitivat tilauksen. Safka ovelle toimitettuna maksoi 38 500 rupiaa eli noin 2,7 euroa.

Paikka: Jakarta, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 11.21

Muutamat ihmiset ovat kysyneet minulta, että miten päiväkirjassa voi kommentoida. Olen tehnyt huonoa suunnittelua, nouuu! Vastaus on: klikkaa yksittäinen kirjoitus auki sen otsikosta ja pääset kommentoimaan. Katselin tuossa aikani kuluksi luksushotelleja Jakartan bisneskeskustasta. Minulla on Sulawesi-reissun jälkeen yhden yön hengaillu Jakartasta ja bongasin, että täällä on yksi kohtalaisen huokea hotelli, josta on hulppeat pilvenpiirtäjänäkymät kaupunkin keskustaan. Voisin harkita sen ottamista ihan vaan valokuvan takia. Hinta on suomalaisittain varsin edullinen 70 €, mutta paikalliseen hintatasoon nähden tietenkin hillitön.

Paikka: Jakarta, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 14.27

Sade hellitti aikaisemmin iltapäivällä ja tietkin alkoivat tulla näkyviin, mutta edelleen täällä saa kahlata ja vettä tunkee koko ajan lisää. Jos oikein ymmärsin hotellijampan selitystä, niin tulvat johtuivat siitä, että pumpuista vastaava sähkölaitos meni tavalla tai toisella nurin. Syynä tähän olivat puolestaan *rumpujen pärinää* tulvat. Laitos siis alkoi tulvia, meni nurin ja sen jälkee koko kaupunki kupli. Veden pinta laski kuitenkin sen verran, että pystyin tekemään edes pienen kävelylenkin. Se kuitenkin päättyi varsin nopeasti koska vettä alkoi sataa uudelleen. Kirottua! Niinpä ilta on isolta osin mennyt majapaikassa hengaillessa. Mutta on silläkin jotain saavuttanut, sillä olen saanut hyviä matkavinkkejä toisilta matkaajilta ja hotellin henkilökunnalta. Jos tulva vähenee, saatan änkeä aamulla National Monumentille, joka on 132 metriä korkea jölli, jonka yläosassa 115 metrin korkeudessa sijaitsee näköalatasanne. Ongelmana on se, että tasanteelle mahtuu vai kourallinen ihmisiä kerrallaan joten paikkaan muodostuu jonot heti aamusta. Sinne pitäisi siis mennä jo ennen kahdeksaa, jolloin paikka aukeaa aukeaa. Iltaan yksi mahdollinen kohde olisi Skye Lounge, joka sijaitsee BCA Towerissa, joka on yksi Jakartan korkeimpia rakennuksia. Sieltä pitäisi olla hulppeat yölliset maisemat Jakartan keskustaan. Ongelmia on tällä hetkellä kolme: tulva, sade ja se, että paikkaan on pukukoodi. Netti on pullollaan ovelta käännytettyjen ihmisten stooreja ja valitettavasti jätin pyhäsmokin kotiin. Pääsy näyttäisi kuitenkin olevan jossain määrin riippuvainen portsarista, joten tummilla farkuilla, pitkähihaisella paidalla ja kävelykengillä turisti pääsee hyvällä tuurilla sisään. Noiden lisäksi sain vinkkejä Filippiineille. Siellä on Malapascua-niminen saari, joka on loistava paikka bongata haita. Siellä pyörivä laji on nimeltään thresher shark joka tunnetaan Suomessa sympaattisesti ulappakettuhai. Kuulitteko! Kettuhai, hihi! Filippiinien suunnitelmat minulla on vielä täysin auki, mutta tuossa on ainakkin yksi kiinnostava kohde. Iltamäskiä tuli vedettyä samassa paikassa jossa söin eilenkin ihan vaan siksi, että sinne oli lyhyin matka kahlata. Tällä kertaa en edes kysellyt mitä laitoin suuhuni, osoittelin vaan sormella kaikenlaista jännää. Siellä oli ainakin kanaa, nautaa, vihanneksia sekä jotain omituisia vihreitä kökkänöitä. Mutta miten oli hyvää! Enkä tiedä millä logiikalla ruoan hinta muodostuu, sillä annos oli hullun paljon eilistä isompi ja join päälle kokiksen, eikä se silti maksanut kuin 2,5 euroa :D

Paikka: Jakarta, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 16.12

Joo, eipä se kyllä osunut tämän päivän kohdalla askel lankulle. Olin jo vetänyt pitkiä housuja ja sen sellaista päälle ja kysellyt taksien hintoja, kun vettä alkoi taas ropista. En viitsi lähteä hortoilemaan taksilla paikkaan, jonne en välttämättä pääse. En varsinkaan tällä kelillä, kun tuloksena on helposti kuvia vesipisaroista eikä mitään muuta. Heräilen kuitenkin aamulla ennen seiskaa katsomaan mikä säätilanne on. Jos vesisade on hellittänyt niin sitten nappaan taksin ja hurjastelen katselemaan kansallista fallospatsasta. Ja ehkä vähän muutakin kun sen alueen ympärillä on museota, kahvilaa, markkina-aluetta ja sen sellaista. Vammanen tulvavesisade!

Paikka: Jakarta, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 19.28

No nythän tämä vitsikkääksi meni. Eilen ei meinannut pysyä hereillä kirveelläkään ja nyt ei sitten tule uni. 1,5 tuntia pyörinyt sängyssä eikä ole tietoakaan väsymyksestä. Taisi viime yön 12 tunnin siesta ampua omaan jalkaan. Kello on soimassa 6:30, mutta tällä menolla heräämisestä ei tule mitään. Pitää koittaa hetki istuksia, juoda vettä ja koittaa taas uudestaan.

Paikka: Jakarta, Indonesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}