Aasia 2008
sunnuntai 22. kesäkuuta 2008


Julkaistu kello 12.06

Vihdoinkin saimme luuriin paikallisen liittymän, jossa datayhteydet pelaavat. Lienee kuitenkin fiksuinta aloittaa eilisestä. Lentokentälle asti kaikki meni suunnitelmien mukaan. Emme kuitenkaan löytäneet junaa, jolla oli tarkoitus mennä. Kysyimme asiaa infosta ja siellä nainen sanoi, että juna lähtisi kauempaa. Emme jaksaneet selvitellä asiaa enempää, sillä lentokentän edestä lähti busseja. Hinta oli RM 8 eli noin 1,6 euroa ja matka kesti noin tunnin. Bussi ajoi pysähtymättä KL Center -asemalle, joka on eräänlainen junien ja bussien yhdyspiste. Sieltä oli tarkoitus jatkaa toisella junalla aseman verran eteenpäin, mutta asemalla hohhaillessa vartija tuli sanomaan, että junia ei enää kulkenut. Kello oli juuri parahiksi mennyt yli puolen yön, joten vaihtoehdoksi jäi taksit. Tiesimme jo etukäteen, että täällä(kin) taksikuskit ovat mestariukottajia, vaikka lain mukaan heidän pitäisi käyttää mittaria aina. Aseman edessä oli pitkä jono takseja. Kävelimme ensimmäisten ukkojen luo ja kysyimme mittaria, mutta äijät sanoivat suoraan etteivät he käytä mittaria. Könttäsumma siitä alle 2 kilometrin matkasta olisi ollut RM 15 eli kolme euroa. Naurettavaa, kun ajoimme juuri ennen tunnin matkan reilulla eurolla. Tuhahdimme ukkojen tarjoukselle ja jatkoimme matkaamme. Vähän matkan päässä tuli toinen ukkolauma ja toistimme kysymykset. Taaskaan ei mittareita herunut ja hinta oli sama RM 15. Koska oli yö ja olimme altavastaajan asemassa niin jäimme hieromaan ukkojen kanssa. Hinta ei pudonnut pätkääkään ja äijät vieläpä neuvoivat, että jos kävelisimme suuntaan X niin sieltä saattaisi löytyä mittaritakseja. Koska emme tunteneet kaupunkia lainkaan eikä kartattoman GPS:n avulla voi suurkaupungissa kovin helposti navigoida niin jatkoimme ukkojen kanssa painimista. Lopulta tarjosimme RM 10 surkeiden ilmeiden. Yksi kuskeista oli lähdössä kotiin ja hän lupasi heittää meidät sillä hinnalla. Kaikki kuskit vaan naureskelivat, että ihan keneltä me sitä taksia kysytään niin kukaan ei meitä heitä mihinkään alle RM 15. Öisin tilanne on ilmeisesti kaikkein hankalin ja aseman edestä suorastaan toivoton. Hei eivät edes itse kysyneet paljonko haluaisimme maksaa vaan viittasivat kintaalla jos heidän esittämänsä summa ei kelvannut. Onneksi nyt säästimme edes sen yhden euron, he. Periaate, pherkeles! Majapaikka löytyi helposti. Hotelli sijaitsee Chinatownissa vilkkaan Jalang Petaling -torikujan varrella. Koko kuja oli tyhjentynyt meidän saapuessa paikalle ja siellä näkyi vain muutamia yksittäisiä myyjiä kasaamassa kojujaan sekä siivoojia lakaisemassa katua. Roskan määrä kuitenkin viittasi siihen, että päivällä hulinaa riittäisi. Keskellä yötä kävimme hakemassa vielä 7-elevenistä juomista ja painuimme sen jälkeen nukkumaan. Huone on simppeli laatikko, jossa ei ole ikkunaa. Sistustukseen kuuluu kyllä pieni televisio, täällä on oma vessa sekä ilmastointi, jota ei voi säätää tai sammuttaa. Verrattuna mihin tahansa aikaisempaan maahan tällainen huone olisi maksanut korkeintaan puolet nykyisestä. Voi vaan kuvitella millaisia ne parin euron mörskät ovat, jos tästä saa maksaa 16 euroa. Viehättävänä lisänä halvimmissa majapaikoissa pääset esiintymään tirkistelijöille. Niiden seinistä on nimittäin raportoitu tirkistelyreikiä. Yöllä olin hivenen huonovointinen, joten tänään pääsimme liikenteeseen vasta puolen päivän jälkeen. Selvittelimme lipun ostoa Jerantutin suuntaan ja lähdimme viereisellä metroasemalle. Ajoimme vain yhden pysäkin välin ja hyppäsimme toiseen junaan, jolla körryyttelimme neljä pysäkkiä. Lippuja myydään Pekeliling -asemalla ja Taman Negaran suuntaan menevät bussit lähtevät sieltä. Harhailimme hetken, mutta löysimme lopulta luukun jossa lippuja myytiin. Pari lippua maksoivat RM 29 eli noin kuusi euroa. Bussi lähtee huomenna puolen päivän aikoihin. Sitten taas junaan ja takaisin kiinakylään. Nälkä oli melkoinen joten suuntasimme aivan hotellin vastapäätä sijaitsevaan kinkkiruokalaan, jossa oli paljon paikallisia. Hieman pikaruokapaikan ja katukojun yhdistelmältä vaikuttavasta ravintolasta sai jos jonkinlaista ruokaa sopuhintaan. Kaksi kananuudeliateriaa, kaksi kahvia, jälkiruokahöttö ja iso vesi maksoivat yhteensä RM 20 eli neljä euroa. Ja pirun hyvää oli. Täydellä vatsalla lähdimme etsimään läheisestä ostoskeskuksesta rojua. Datayhteyksiä tarjoavan prepaid-kortin löytäminen meinasi olla konstikasta, mutta lopulta sellainen löyty. Ja siinä sitten selvisi se, että ilmeisesti kaikki liittymät tarjoavat datayhteyksiä vaikkeivat myyjät tunnukaan asiaa tiedostavan. Myyjä sääti kännykän kanssa jonkun aikaa mutta lopputuloksena saimme toimivan vehkeen. Sitten kävimme ostelemassa hiusväriä, meikinpuhdistusainetta sekä puuteria. Hinnat olivat hirvittävät, lähes saman verran kuin Suomessa. Esimerkiksi hiusväri maksoi RM 31 eli reilut 6 euroa. Meikkipuuterista sai kärsiä 10 euroa. Jos Kuala Lumpurissa kaikki maksaa saman verran niin tämä ei kyllä ole pienen budjetin matkailukohde. Jotenkin osasimme varautua siihen, että täällä kaikki on vähän kalliimpaa, mutta emme ihan tällaista loikkausta odottaneet. Onneksi emme suuntaa Singaporeen, jossa hinnat saattavat ylittää Suomenkin tason... Ostarin viimeinen episodi oli parturissa käynti. Se ei sentään ollut Suomeen verrattuna hirvittävän kallis, sillä opiskelijan tekemän pesun ja leikkauksen sai viidellä eurolla. Tekipä työn opiskelija tai ei, jäljessä ei ole valittamista. Nuori jamppa kursi hiukset nopeasti, mutta huolellisesti. Älkää ihmetelkö, jos päiväkirja hiljenee äkillisesti. Emme nimittäin saaneet itse varmistettua datayhteyden hintaa ja myyjän mainitsemat taksat ovat sitä luokkaa, että ladattu raha loppuu alta aikayksikön. Yritämme sitten etsiä halvempaa liittymää jos nykyinen (DiGi Prepaid) osoittautuu käyttökelvottomaksi.

Paikka: Kuala Lumpur, Malesia
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}