Aasia 2008
perjantai 20. kesäkuuta 2008


Julkaistu kello 1.03

Herättiin 7:30 ja säpistiin itsemme lähtökuntoon. Cam soitteli melkein heti kun olimme heränneet, että he ovat jo taksissa. Alakerrassa majapaikan mamsellit kyselivät, että mihin olemme menossa. Sanoin englanniksi sotamuseon, mutta he eivät ymmärtäneet sanaakaan. Näytin lapulta paikan vietnaminkielistä nimeä, ja sain vastaukseksi jotain puoliymmärtäväisiä nyökytyksiä. Kaipa ne taksikuskit tietää paikan.

Paikka: Ho Chi Minh City, Vietnam
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 6.08

Heikki ja Cam tulivatkin heti edellisen viestin jälkeen. Olin juuri lähettämässä viestiä kun Heikki hyökkäsi Hisen takaa ja nappasi laukkuun kiinni. Tajusin sen juuri kriittisellä hetkellä, mutta Hise meinasi heilauttaa Heikkiä kuonoon :D Täytyy sanoa, että jos unenrippeet eivät sotamuseossa katoa niin ei sitten missään. Sisäänpääsymaksu on 15 000 dongia eli vajaat 60 senttiä henkilöltä. Pääportilta aukeaa piha, jossa on esillä pääsääntöisesti USA:n käyttämiä panssarivaunuja, tykkejä, lentokoneita, helikoptereita sekä pommeja. Vaikka sotakoneet ovatkin vaikuttavaa katseltavaa, näyttelyn kiinnostavin anti koostui esillä olevista valokuvista, joita oli satoja. Jenkkinäkökulmaa kyllästymiseen asti nähneenä oli vitsikästä nähdä "totuuksia" vietnamilaisten näkökulmasta. Näyttely ei kuitenkaan kerro pelkästään siitä tunnetusta Vietnamin sodasta, jossa USA oli mukana, vaan myös ajasta ennen sitä. Valokuvissa käsiteltiin sodan arkea ja kuvissa esiintyivät sekä vietnamilaiset että yhdysvaltalaiset sotilaat ja siviilit. Valokuvat olivat peräisin molemmista maista ja sen lisäksi esillä oli muun muassa japanilaisen dokumenttivalokuvaajan töitä sodasta ja sen jälkeisestä ajasta. Jos sotilaiden arki itsessään ei ole tylyä nähtävää, niin kurmotus alkaa viimeistään siinä vaiheessa kun saapuu osastolle, joka esittelee jenkkien levittämien kasvimyrkkyjen sekä napalmin seurauksia. Mielenkiintoisena kontrastina saman rakennuksen toinen laita oli varattu vietnamilaisten lasten tänä vuonna tekemille värikkäille piirrustuksille, jotka käsittelivät sotaa eri tavoin. Lopullisen hätkäyksen antaa ulos rakennettu malli "tiikerihäkeistä", jossa vankeja pidettiin ja kidutettiin. Samassa paikassa oli myös valokuvia kidutuksen uhreista sekä kidutustilanteista. Suosittelen käymään vessassa ennen käyntiä, sillä muuten voi pärähtää paskat housuun. Paikkaa ei todellakaan voi suositella heikkohermoisille ja lapsille. Se ei kaunistele sodan aikana tehtyjä asioita vaan näyttää ne sellaisella tavalla, joka ei luultavasti menisi edes Suomessa läpi. Museon lähistöllä ei näkynyt kunnollisia ravintoloita, joten kierroksen jälkeen oli pakko tasapainottaa fiilistä syömällä hampparit pikaruokapaikassa. Käytiin myös törsäämässä rahojamme samassa rakennuksessa olevassa marketissa. Mukaan tarttui vietnamilaista kahvia, kahdenlaista teetä, makeaa säilykekermaa. Sen jälkeen olikin aika hyvästellä Heikki ja Cam ja toivottaa heille hyvää kotimatkaa. Oli mukava töröillä. Nyt matka jatkuu taas kahdestaan. Oli kyllä virkistävää kierrellä paikkoja vähän isommalla köörillä. Heti marketin edestä nappasimme taksin, joka ei kuitenkaan ollut sellainen hieno millä olemme aikaisemmin ajaneet. Ukko kuitenkin lupaili mittaria, joten hyppäsimme kyytiin. Vinkki muille: älkää ottako niitä surkean näköisiä takseja vaan ajakaa mielummin siisteillä, valkovihreillä takseilla. Seurasin navigaattorilla äijän ajamaa reittiä ja ukko huristeli ihan mihin sattuu. Juuri kun olin kysymässä, että tietääkö kuski oikeasti mihin meidät pitää viedä, niin hän kääntyikin oikeaan suuntaan. Olimme jo niin lähellä hotellia, että tunsimme ympäristön. Silti kuski ihan pokerinaamalla lähti hurjastelemaan omille reiteilleen ja kiersi läheisen puiston vaikka suoraankin olisi päässyt. Eikä sitten kuitenkaan tiennyt mihin tarkalleen ottaen olisimme menossa vaan meidän oli itse huudeltava, että menit jo ohi. Hotellilta on sotamuseoon vain reilu kilometri, mutta suhari onnistui ajamaan taksilla lähes viisi kilometriä. Hintakin oli sen mukainen mutta yritä siinä nyt sitten selittää, että tiedämme navigaattorista että ajoit tahallasi ylimääräistä lenkkiä. Mittari ei siis takaa, ettei sinulta yritetä nyhtää ylimääräistä. Tämä oli onneksi vasta ensimmäinen kerta kun näin käy. Liitteenä on muutamia kuvia sotamuseosta. Jos pää ei kestä nähdä vähän tylympää materiaalia, kannattaa jättää kuvien avaaminen väliin. Kirjoituksen sijainti osoittaa sotamuseoon.

Paikka: Ho Chi Minh City, Vietnam
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 9.54

Ajeltiin taidemuseolle taksilla kun ei kävellen viitsitty lähteä harhailemaan. Matkaa hotellilta tänne olikin vain kilometri, heh. Eri aikakausien veistoksia, keramiikkaa ja maalauksia eri tekniikoin on kolmessa kerroksessa. Museo on hieno, koukeroisin koristein somistettu rakennus, joka on pykätty pystyyn 1900-luvun alussa. Pääsymaksu on 10 000 dongia eli 40 senttiä. Villiinnyin vietnamilaisesta julistetaiteesta niin paljon, että pakko oli ostaa propagandakirja 60 000 dongilla. Tarjolla olisi ollut muutakin kiinnostavaa, mutta ei viitsi ostaa painavia opuksia postin kuljetettavaksi.

Paikka: Ho Chi Minh City, Vietnam
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 12.31

Ajeltiin taksilla bisnes-keskustaan. Nälkä alkoi taas vaivata, joten ensimmäisenä oli etsittävä ruokaa. Se taas osoittautuikin yllättävän vaikeaksi. Täällä näkyi vaan kahviloita tai sitten ravintoloita, joiden nimi alkoi samalla royal. Ei näin. Siirryttiin suosiolla vähän sivummalle, mutta tarjonta oli edelleen heikkoa. Löydettiin kuitenkin nuudeliravintola, jossa vedettiin keitot naamaan. Aluksi meinattiin tilata kahden hengen näpertele-itse-ateria, mutta kanat olivat sopivasti loppuneet. Terhakka myyjäpoju kauppasi meille vielä jälkiruoaksi paikalliset herkut: maito-kananmuna-kahvihyytelöä karamellikastikkeella. Hyvät oli eväät. Ravintolan vieressä oli optiikoita. Hise kävi ostamassa yhdestä niistä kuukausipiilarit sekä piilarinestettä. Hintaa napsahti 120 000 eli vajaat 5 euroa. Sitten shopping shopping. Tai sitten ei. Mentiin ensiksi Saigon Centeriin. Siellä oli huonekaluja, koruja, elektroniikkaa ja kokonainen kerros lasten rojuja. Haluatko hemmotella kersasi pilalle? Aloita vaikka täältä. Liikekeskus oli sen verran liioittelulta, että pakenimme viereiseen, vieläkin suurempaan keskukseen. Siellä on ihan kaikkea. Tai no, halpaa siellä ei ole. Meinasin ostaa hierovan sohvan, joka oli puolet minun kämpästä. Ei ollut sopivaa väriä niin jätin ostamatta. Jos vietät Saigonissa kaksi viikkoa ja kannat meidän matkabudjetin verran rahaa niin voi pojat että sinulle koittaa onnen päivät. Alettiin tuntea itsemme perseaukiseksi niin tultiin läheiseen kahvilaan juomaan sumpit. Pihalla haistelimme, että nenään kantautuu herkullinen vohvelin tuoksu. Ja pehkana, siinä Gucci-liikkeen edessä nainen niitä paistoi. Heti kun menimme lähemmäksi niin hän tarjosi maistiaiset. Oli niin hyviä että pakko oli ostaa pussillinen. Sitten kahvilan sisään. Listalla oli miljoona ja yksi kahvia enkä ymmärrä niistä mitään. Kysyin sitten, että onko vietnamilaista sumppia jäillä ja maidolla. Myyjä pyysi vielä nimeäni. Täh? Piti oikein kysyä, että kuulinko oikein. Annoin sitten etunimeni. Meinasin lentää perseelleni kun kuulin hinnan: 90 000 dongia - saman verran kuin piilarit! Noh, sentään kuitissa luki minun nimi... Nyt sitten syödään mamman voffeleita pukumiesten keskellä =D

Paikka: Ho Chi Minh City, Vietnam
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 13.54

Nyt kun selvisimme bisneskeskustasta, Suomessa vietetään juhannusta ja kaikki ovat tyhjentäneet kukkaronsa viinarallissa, niin on hyvä puhua vähän rahasta. Olemme kyllä maininneet, että näissä köyhissä maissa suomalainen opiskelijakin tuntee itsensä rikkaaksi, mutta paikallisten varallisuuseroista kertominen on jäänyt vähemmälle. Suomessa ollaan kasvettu vähän siihen suuntaan, että rahoilla ei parane leveillä jos haluaa omata edes joitakin kavereita. Katkeraa ja kateellista kansaa, joka ei pidä siitä, että toisella menee paremmin kuin itsellä. Varallisuudella elvistelyllä ei saa hirveästi plussapisteitä. Mitä olemme Thaimaata, Laosia ja Vietnamia kiertäneet, kuulleet sekä lukeneet niistä juttua niin on aika selvää, että täällä ihmiset tietävät todella tarkasti mihin lokeroon kuuluvat. Myös maiden välillä on selkeitä eroja, sillä esimerkiksi laosilaiset ja kambodzhalaiset ovat sitä alinta pohjasakkaa, jos asiaa kysytään Thaimaalaisilta tai Vietnamilaisilta. Vaikka emme olekaan varsinaisesti eläneet paikallisten keskuudessa ja oppineet heidän käyttäytymissääntöjään, niin on silti aika selvää, että jokaisen kuuluu elää oman tasonsa mukaan. Tai yritettävä esittää kuuluvansa yhtä ylempään tasoon, mutta alemmaksi ei saa vajota. Jos sinulla on rahaa, sinun on näytettävä se. Se tuntuu näkyvän ihan kaikessa. Muutamia hyviä esimerkkejä on tullut vastaan. Ensimmäisenä tietysti ihonväri, joka täällä päin on juuri päinvastoin kuin meillä Suomessa: vaaleampi on parempi. Vaaleaihoisuus kertoo siitä, että olet töissä sisällä. Sinulla on rahaa pysyä poissa auringosta, suojata itsesi siltä ja käyttää valkaisevia tuotteita. Olemme nähneet joitakin paikallisia, joiden iho on ollut vaaleampi kuin suomalaisilla talvisin. Kun liikkuu kaupunkien kaduilla niin autot pistävät heti silmään. Hieman kärjistäen vastaan tulee joko mopoja tai sitten kaupunkimaastureita ja arvokkaita merkkiautoja. Täällä ei maastureita tarvita, mutta jos sinulla on vara ostaa auto, sen on oltava suuri, arvokas ja tyylikäs. Sitten on tietysti suurkaupunkien ostoskeskukset. Suomessa periaatteessa kuka vaan voi mennä ostoskeskukseen ja ostaa sieltä vaatteita. Täällä ostoskeskukset ovat järjestään niin kalliita, että keskivertopaikallisella ei ole vara astua niihin jalallaan. Monissa liikkeissä vaatteet voivat maksaa lähes saman verran kuin Suomessa. Toki Suomessakin merkkivaatteista joutuu maksamaan enemmän, mutta täällä tavallisten vaatteiden ja ostoskeskusvaatteiden välillä on kymmenkertainen hintaero. Jos suomalainen haluaa vähän näpäyttää naapuria, hän ostaa jonkun kivan vempainen jota naapurilla ei ole. Eikä täällä olla yhtään sen huonompia. Jos sinulla on niin hyvä kännykkä, että sillä voi soittaa musiikkia, sitä on pakko huudattaa kaduilla, kaupoissa ja julkisissa kulkuneuvoissa. Hyvä esimerkki on Nha Trang - Saigon -välisessä junassa ollut patu, jolla oli kannettava DVD-soitin. Ukko ei edes katsonut elokuvaa, vaan pisti sen pauhamaan jotta muut näkisivät että hänellä on kyseinen laite. Ukko yritti vielä esitellä laitettaan käytävän toisella puolella istuville mummoille, mutta leidejä ei tainnut värkki sytyttää. Sitten on tietysti se ihan yleinen rahan vinguttelu. Jos sinulla on rahaa ostaa kalliimpaa, se on ostettava. Tärkeintä ei ole se mitä saa vaan se mitä siitä maksaa. Tuontitavara on tietenkin aina viileämpää, olipa kyseessä vaatteet, alkoholi tai vaikkapa tupakka. Tämä on tärkeää erityisesti niissä tuotteissa, jotka näkyvät muille. Suomalaiset osaavat olla katkeria mutta osaavatko Aasialaiset? Tottakai! Vaikka ihmiset jakaantuvatkin selkeämmin täällä kuin Suomessa, köyhempiä kyrsii aina rikkaampien meininki. Olipa naapurilla sitten enemmän kanoja, hienompi auto tai kolme televisiota, sappi kiehuu. Sitä puretaan sitten puhumalla paskaa naapurista, kutsumalla poliisit hänen luokseen tai tappamalla hänen pihalla käyskentelevä rotukoira. Sillä ei ole niin väliä saako itse enemmän, kunhan kaikki muut saavat sinua vähemmän. Eli ihan niin kuin Suomessa. Lyhyesti: täällä oma asema tuodaan selvemmin esille kuin Suomessa ja erot ihmisten välillä ovat paljon räikeämmät. Tämä koko juttu tuli mieleen kahvilassa, kun siellä oikeasti istui paikallisia pukumiehiä tärkeän näköisenä nauttimassa pieniä kahvikupillisia, jotka maksavat kolme kertaa enemmän kuin katukojujen ateriat. Heillä oli pöydällään kännykät ja läppärit, vaikkeivat he niillä mitään tehneet. Ja sitten nurkkapöydässä istuu kaksi suomalaista pelleä, jotka ovat Suomessa sitä alinta pohjasakkaa, mutta hyppäävät tänne tullessaan ylimmille orsille :D

Paikka: Ho Chi Minh City, Vietnam
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}


Julkaistu kello 18.52

Käytiin ostamassa illalla läheiseltä kojulta kebab-leivät ja patongit iltapalaksi. Sitten piti tulla takaisin hotellille valmistelemaan huomista Malesiaan siirtymistä. Tutkailin vähän kaupunkia ja mallailin lentokentältä kulkevan junaraiteen Google Earthin avulla. Sitten menikin helkkaristi aikaa majapaikan etsimisessä. Nyt näyttää siltä, että budjetti ylittyy kirkkaasti. Mitä äkkiseltään katsottiin niin alle viidellä eurolla ei saa kuin makuusaleja tai ihan hirveätä sontaa. Jouduttiin sitten ottamaan huone joka maksaa yhteensä reilut 15 euroa, eikä se sisällä edes aamupalaa. Vähän yllätti Kuala Lumpurin hintataso vaikka tiedettiinkin sen olevan kalliimpi kuin tähän astiset kaupungit. Silti sitä oletti, että sieltäkin löytyisi vaihtoehtoja, mutta kovin on heikkoa. Nyt on painuttava pehkuihin että jaksaa vielä huomenna säpistä.

Paikka: Ho Chi Minh City, Vietnam
Paikallinen aika:
Kirjoittaja:

Ladataan kommentteja Ladataan valokuvia

{{ comment.AuthorName }} @ {{ comment.Published }}

{{ comment.Content }}

Vastaus

{{ comment.Reply }}